| 1§ |
Yhdistyksen nimi on Hämeenlinnan
Jääkiekkotuomarit ry ja sen kotipaikka on Hämeenlinnan kaupunki.
Toiminta-alue on Hämeenlinna ympäristöineen.
|
| 2§ |
Yhdistys voi kuulua jäsenenä
tuomaritoimintaan, liikuntaa ja urheilua harrastaviin yhdistyksiin ja
keskusjärjestöön.
|
| 3§ |
Yhdistyksen tarkoituksena on
jääkiekkotuomaritoiminnan harjoittaminen sekä jääkiekkotuomareiden
kouluttaminen ja kehittäminen. Yhdistys
toimii myös jääkiekkotuomareiden asiallisena tukena. Tarkoituksensa
toteuttamiseksi yhdistys tekee esityksiä ja aloitteita sekä
harjoittaa valistus- ja julkaisutoimintaa.
|
| 4§ |
Toimintansa tukemiseksi
yhdistys kantaa jäsenmaksua sekä voi toimeenpanna asianomaisella luvalla
arpajaisia ja keräyksiä, ottaa vastaan
lahjoituksia ja jälkisäädöksiä.
|
| 5§ |
Yhdistyksen varsinaiseksi
jäseneksi voidaan ottaa Suomen Jääkiekkoliiton hyväksymä
jääkiekkotuomari. Jäsenhakemukset ratkaisee hallitus.
Kunnanjäseneksi tai -puheenjohtajaksi voidaan kutsua henkilöitä, jotka ovat
huomattavalla tavalla edistäneet yhdistyksen
tarkoitusperiä. Kunniapuheenjohtajana voi olla kerrallaan yksi (1) henkilö.
Kunniajäseneksi tai -puheenjohtajaksi kutsumisesta
päättää yhdistyksen kokous. Kutsumista tulee kannattaa vähintään 2/3
annetuista äänistä.
|
| 6§ |
Jäsen voi erota yhdistyksestä
ilmoittamalla siitä kirjallisesti hallitukselle tai sen puheenjohtajalle tai
ilmoittamalla erosta yhdistyksen kokouksen pöytäkirjaan.
Eroava jäsen on velvollinen suorittamaan jäsenmaksunsa ja muut
velvollisuutensa kulumassa olevalta toimikaudelta. Hallitus voi
erottaa jäsenyydestä sellaisen henkilön, joka jättää maksunsa
suorittamatta, toimii yhdistyksen tarkoitusperiä vastaan, käytöksellään vahingoittaa
yhdistystä tai laiminlyö tuomari- ja toimitsijatehtäväänsä.
|
| 7§ |
Varsinainen jäsen suorittaa
yhdistykselle kevätkokouksen määräämän vuotuisen jäsenmaksun hallituksen
asettamaan aikaan, kuitenkin viimeistään
lokakuun loppuun mennessä. Hallitus voi anomuksesta sairauden, opiskelun,
asevelvollisuuden tai muusta vastaavasta syystä vapauttaa
jäsenen tilapäisesti jäsenmaksuvelvollisuudesta. Kunniajäsen ja
kunniapuheenjohtaja eivät ole jäsenmaksuvelvollisia.
|
| 8§ |
Yhdistyksen toimielimet ovat
yhdistyksen kokous ja hallitus.
Yhdistyksen sääntömääräiset kokoukset ovat kevätkokous ja syyskokous.
Sääntömääräiset kokoukset pidetään hallituksen lähemmin
määräämässä paikassa ja aikana. Kevätkokous pidetään huhti- toukokuussa
ja syyskokous elo- syyskuussa. Ylimääräinen yhdistyksen kokous
pidetään hallituksen niin määrätessä tai milloin vähintään 1/3
jäsenistä sitä vaatii erikseen ilmoittamansa asian käsittelyä varten.
Kutsu yhdistyksen kokoukseen julkaistaan Hämeen Sanomissa tai lähetetään kullekin
jäsenelle kirjallisena ilmoituksena. Kutsu sääntömääräiseen kokoukseen
toimitetaan viimeistään kaksi (2) viikkoa ja ylimääräiseen kokoukseen
viimeistään yksi (1) viikko ennen kokousta. Jos kokouksessa
käsitellään yhdistyslain 23§:n mukaisia asioita, on se mainittava
kokouksessa.
Äänioikeus yhdistyksen kokouksessa on jokaisella jäsenellä. Jäsen on oikeutettu
käyttämään poissaolevan jäsenen äänioikeutta valtakirjalla. Kukaan ei
kuitenkaan saa käyttää enempää kuin 1/3 kokouksessa edustettuna
olevasta äänimäärästä, eikä yhdellä jäsenellä saa olla valtakirjoja viittä (5)
enempää.
Äänestys yhdistyksen kokouksessa on henkilövaaleja lukuunottamatta avoin.
Henkilövaaleissa käytetään aina suljettua lippuäänestystä. Jos suljettua
äänestystä vaaditaan ja kannatetaan muissakin äänestyksissä, on sellainen
toimitettava. Äänestyksessä ratkaisee yksinkertainen äänten
enemmistö, ellei näissä säännöissä toisin määrätä. Äänten mennessä
tasan ratkaisee avoimessa äänestyksessä kokouksen puheenjohtajan ääni ja
suljetussa äänestyksessä arpa.
|
| 9§ |
Yhdistyksen sääntömääräisen kokouksen avaa hallituksen puheenjohtaja tai
varapuheenjohtaja, jonka johtaessa puhetta kokous valitsee itselleen
puheenjohtajan. Ylimääräisessä kokouksessa puhetta johtaa hallituksen
puheenjohtaja, ellei toisin päätä
Kevätkokouksessa käsitellään ainakin seuraavat asiat.
- Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus.
- Päätetään kokouksen työjärjestyksestä.
- Käsitellään hallituksen esitys toimintasuunnitelmaksi.
- Päätetään jäsenmaksun suuruudesta.
- Käsitellään hallituksen esitys tulo- ja menoarvioksi.
- Valitaan hallituksen puheenjohtaja, jota kutsutaan myös yhdistyksen puheenjohtajaksi sekä hallituksen muut jäsenet erovuoroisten tilalle.
- valitaan kaksi (2) tilintarkastajaa ja kaksi (2) varatilintarkastajaa.
- Käsitellään muut hallituksen esittämät asiat.
Syyskokouksessa käsitellään ainakin seuraavat asiat.
- Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus.
- Päätetään kokouksen työjärjestyksestä.
- Esitetään hallituksen kertomus edelliseltä kaudelta.
- Esitetään tilinpäätös ja tilintarkastajien lausunto.
- Vahvistetaan tilinpäätös ja päätetään vastuuvapauden myöntämisestä tilivelvollisille.
- Päätetään ylijäämän käytöstä.
- Käsitellään muut hallituksen esittämät asiat.
|
| 10§ |
Yhdistyksellä on hallitus. Hallitukseen kuuluu puheenjohtaja ja kuusi (6) jäsentä. Puheenjohtaja valitaan yhdeksi (1) vuodeksi kerrallaan. Hallituksen muut jäsenet valitaan kahdeksi (2) vuodeksi kerrallaan siten, että kolme (3) jäsentä on vuosittain vuoron mukaan erovuorossa. Erovuoroinen voidaan valita uudelleen.
Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja kutsusta. Hallitus on päätösvaltainen kun puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja ja vähintään kolme (3) muuta jäsentä on läsnä. Päätös tehdään yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni.
Hallituksen tehtävä on:
- Valitaan keskuudestaan yhdistyksellä varapuheenjohtaja.
- Valitaan yhdistykselle sihteeri, rahastonhoitaja, junioriyhdysmies, kerhovalmentaja ja muut tarvittavat toimihenkilöt.
- Vahvistaa toimihenkilöiden palkkiot tulo- ja menoarvion puitteissa.
- Asettaa alaisuutensa tarpeelliset toimikunnat ja valvoa niiden toimintaa.
- Kutsua koolle yhdistyksen kokoukset, valmistella niille esitettävät asiat sekä panna
täytäntöön niiden päätökset.
- Pitää
jäsenluetteloa ja hyväksyä uudet jäsenet.
- Hoitaa
yhdistyksen varoja ja omaisuutta.
- Huolehtia tilinpäätöksestä.
- Huolehtia muista juoksevista asioista sekä ryhtyä tarpeellisiin toimenpiteisiin
yhdistyksen tarkoitusperien toteuttamiseksi.
|
| 11§ |
Yhdistyksen nimen kirjoittavat puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, sihteeri ja rahastonhoitaja kaksi (2) aina yhdessä siten, että toinen allekirjoittaja on puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja.
|
| 12§ |
Yhdistyksen tilit päätetään
toimintakausittain 01.07-30.06. Tilinpäätös ja muut taloudenhoitoa ja
hallintoa koskevat asiakirjat on luovutettava tilintarkastajalle ajoissa ennen syyskokousta. Tilintarkastajien tulee antaa kirjallinen lausunto tarkastuksestaan viimeistään kaksi (2) viikkoa ennen kokousta.
|
| 13§ |
Näitä sääntöjä voidaan muuttaa
ainoastaan yhdistyksen kokouksen päätöksellä. Päätös sääntöjen
muuttamiseksi vaatii, että kokous on siitä yksimielinen
tai että kaksi (2) peräkkäistä, vähintään yhden (1) kuukauden välein
pidettyä kokousta kumpikin 2/3 äänten enemmistöllä annetuista äänistä
hyväksyy muutoksen.
|
| 14§ |
Yhdistyksen purkamisesta on päätettävä
vähintään 3/4 äänten enemmistöllä kahdessa yhdistyksen kokouksessa,
joiden välillä on oltava vähintään yksi (1) kuukausi. Yhdistyksen purkaminen tai tultua lakkautetuksi
sen varat käytetään Hämeenlinnan juniorijääkiekkoilun tukemiseksi.
|
| 15§ |
Niissä tapauksissa, joissa näissä
säännöissä ei ole mainittu, noudatetaan kulloinkin voimassa olevaa
yhdistyslakia.
|
| 16§ |
Saavutetut jäsenoikeudet säilyvät. |